Etusivu  |  Palvelut  |  Ajankohtaista  |  Julkaisut  |  Yhteystiedot
Arvot
 
 
Kunnioitamme kaikkia hoitoyhteisön jäseniä ja yhteistyötahoja kohtelemalla heitä tasavertaisesti sukupuoleen, ikään, uskontoon tai kansallisuuteen katsomatta.
 
Hoitoyhteisön toiminta on avointa suhteessa asiakkaisiin, henkilökuntaan ja koko yhteiskuntaan ja se tukee kaikkien yhteistyökumppaneiden mahdollisuutta vaikuttaa itseään koskeviin asioihin.
 
Toimintaa ohjaa sekä yksilöllisyyden että yhteisöllisyyden 
periaate. Työskentelyssä huomioidaan asiakkaiden yksilölliset tarpeet, kehitys- ja oppimishistoria, sekä tuetaan jokaisen erityispiirteitä ja osaamista. Yhteisöllisyys antaa mahdollisuuden opetella vastuun otamista itsestä ja ryhmään muistea jäsenistä ja kasvaa itsenäisessä elämässä mahdollisiman hyvin pärjääväksi yksilöksi.
 
Hoito-, kasvatus- ja opetustyötä toteuttaa motivoitunut ja koulutettu henkilökunta, joka kokee voivansa vaikuttaa omaan työhönsä ja joka voi hyödyntää työssä omaa osaamistaan. Työnantaja huolehtii henkilökunnan fyysisestä ja psyykkisestä hyvinvoinnista tarjoamalla ajanmukaista koulutusta, riittävät resurssit, vaikuttamismahdollisuuksia, työnohjausta, asianmukaiset työtilat, terveydenhuollon palveluita ja yhteishenkeä ylläpitäviä tapahtumia.